Heräsin juuri uskomattoman tiiviistä päiväunesta. Unessa opiskelin rekkakuskiksi. Meillä oli liukkaalla ajamisen tunti menossa. Seisoimme jään laidalla luistimet jalassa, ja Timppa demonstroi ajamista. Hän kaahasi pelottavaa vauhtia. Mutkassa rekka joutui vesiliirtoon ja alkoi kieppua ympäri, ympäri lähestyen sulaa kohtaa, jossa jää saattoi pettää. Me oppilaat huusimme ja peitimme silmämme, samalla tietäen että Timppa oli niin taitava, ettei mitään tapahtuisi.
Yhtäkkiä rekka vain katosi ja Timppa luisteli pitkin jäätä tehden salchoweita ja axeleita. Sitten hän otti minua kädestä, lennätti minua pitkin jäätä ja laskeuduimme vaakaan, jossa liuimme uljaasti ja tyynesti. Sitten jää katosi. Seisoimme vastakkain hämärässä huoneessa. Timppa veti minut ihan lähelle, hautasi molemmat kätensä syvälle tukkaani ja suuteli hitaasti minua huulille. Kiersin jalkani hänen ympärilleen, ja hän nosti minut pöydälle. Kätemme vaelsivat toistemme kehoilla ja suutelimme.
Sitten Timpan piti ehdottomasti lähteä käymään jossain. Minun olisi pitänyt odottaa, mutta päätinkin lähteä kävelemään ympäriinsä. Olin pukeutunut pikkuhousuihin ja aluspaitatoppiin, mutta huitaisin kiireesti ylleni ison kauluspaidan väärään nappiin. Vaeltelin ympäri käytäviä paljain jaloin, kunnes törmäsin S:iin. En olisi jaksanut puhella ja yritin tehdä lähtöä. Mutta S. heitti minut rajusti johonkin siivouskoppiin, alkoi suudella minua ja repiä vaatteita yltäni. Se oli äärettömän kiihkeä suudelma. Ja sitten heräsin.
* * *
Hoh-hoijakkaa Niina-tyttö... kiihkeitä päiväunia yläkoulun kaverista ja lukioaikaisesta ihailijasta? Mistä nyt tuulee?
Kommentit