IMG_4442.jpg

Lauantaina kaipasin kotiin nukkumaan, mutta Tiina houkutteli minut terassille. Keskustelut muuttuivat kutkuttaviksi ja uskoutuviksi, sanalla sanoen niin palkitseviksi, että matalalla pysytellyt tunnelma rävähti juhlahumuiseksi. Vastoin kaikkia ennakkosuunnitelmia päädyimme tanssimaaan Gemmiin, jossa Tiina flirttaili armottomasti entisensä M:n kanssa ja minun viekkaat silmäni huomasivat tanssivan väkijoukon yli Tuomaan.

Olin kuin en olisi häntä nähnytkään, mutta tietysti näin. Minun ei edes tarvinnut nähdä häntä, koska pystyin tuntemaan hänet. Tunsin hänen läsnäolonsa ja katseensa väreilynä jokaisella hermosolullani. Ihan piruuttani heitin Tuomaksen kaverille Tommille yhden säteilevimmistä hymyistäni nähdäkseni, mitä tapahtuisi ja tapahtuisiko mitään. Tommi tanssitti minua sitten parin hitaan ajan. Tuomas nojasi sen aikaa baaritiskiin ja katseli vakavin, tutkimattomin ilmein. 

Paljon myöhemmin, monta villiä hetkeä myöhemmin yläkoulun aikaiset traagiset tunteet olivat vallanneet minut täysin. Tiina piti, tai kiskoi minua hihasta: "Et varmasti mene juttelemaan sille, Niina, aloitteen tekeminen on miehen asia."

Ja lopulta Tuomas tuli. Kävelimme tanssilattialle. Nostin käteni hänen olkapäilleen hitaasti, lähes varoen, lähes ääneen henkäisten. Hetken painavuus, kuin hidas putoaminen avaruuden mustaan aukkoon. Koskettaa häntä ensimmäisen kerran. Häntä. Tuntea hänen kätensä selässäni, hänen kasvonsa lähellä omiani. Hapuillen alkava yhteinen hidas liike, hänen jalkansa, minun jalkani, käännös, rytmi. Me tanssimme, minä, Tuomas. Minä ja Tuomas.

Sydämeni hajoaa, pakahtuu, säröilee, hajoaa.