IMG_0732.jpg

Seurustelen hänen kanssaan, Jarkon kanssa. Olemme löytäneet seksin uudelleen vaivatta ja opimme toisemme taas nopeasti - tai tuskin olemme paljon unohtaneetkaan. Se on kuin ihmettä. Että kaiken sen jälkeen - vihan ja unohduksen jälkeen - saan olla hänen kanssaan ja rakastaa häntä. 

Vaikeampaa on aloittaa alusta koko suhde, yhdessäolo, puhuminen ja nauraminen. Toki tiesin sen jo ennalta. Meillä on melkein liikaa historiaa. Olemme kasvaneet yhdessä aikuisiksi ja tunnemme toisemme alusta loppuun. Tunnemme toistemme taustat, ystävät ja perheet; meillä on jo tapa olla yhdessä ja monia yhteisiä tarinoita. Ei tarvitse esittää mitään eikä salata mitään. Toisaalta historiamme on myös este. Uusi suhde olisi ehkä helpompi aloittaa. Palaamme ajatuksissamme ja puheissamme molemmat usein ensirakastumiseemme. Olimme niin nuoria, melkein lapsia vielä ja seurustelimme kumpikin ensimmäistä kertaa. Se oli jännittävää ja ihanaa aikaa, kiivaan onnellista - kuin mahtipontisen sinfonian alkusoitttoa, joka saa ihokarvat nousemaan pystyyn. Se odotuksen tunne, se lataus: että jotain ainutlaatuista ja valtavan suurta oli alkamaisillaan. Että elämä alkoi juuri NYT. Me rakastuimme toisiimme ja rakastuimme rakkauden tunteeseen. Rakastuimme toistemme rakastumiseen. Ja uskoimme vähän omahyväisestikin olevamme ihka ensimmäiset ihmiset maailmassa, jotka ovat löytäneet sellaisen tunteen ja seksin ihmeen. 

Kenenkään toisen on mahdotonta kilpailla ensirakastumisen kanssa, koska kukaan muu ei ikinä voi olla se ensimmäinen. Mutta yllättäen myös Jarkon ja minun on uudelleen aloitetussa suhteessamme hieman vaikea kilpailla ensimmäistä suhdettamme vastaan. Voimme rakastaa ja rakastua silmittömästi, mutta koskaan emme voi palata ajassa taakse päin. Emme voi enää palata viattomuuden aikaan. Liikaa on tapahtunut.