talvi kniemi2.jpg

Viime lauantaina satoi lunta. Illalla, kun musta maa oli peittynyt puhtaanvalkeisiin kinoksiin, ovikello soi. Ovella oli Jarkko, ja hän näytti omituiselta. "Mä ajoin kolarin," hän sanoi. Ensin minut valtasi hysteerinen halu nauraa epäuskosta. Mutta en sentään nauranut, onneksi. Koska se kolari oli totta. Jarkko oli joutunut auton kanssa liirtoon lumessa, ja auto oli luistellut päin kadun ainutta lyhtypylvästä. Luojan kiitos, kenellekään ei sattunut mitään. Jarkon isän auto on kylläkin mäsänä.

Juttelimme, ja Jarkko oli aivan häpeissään ja onneton. Kesken kaiken vanhempieni koko päivän jatkunut eripura puhkesi äänekkääksi ilmiriidaksi. Minua nolotti ja raivostutti niin - minulla on siinä poikaystävä kylässä, ja näillä kahdella muka aikuisella ei ole mitään estoja huutaa mitä inhottavampia asioita toisilleen täyteen ääneen. Otin iskän lompakosta viisikymppisen, ja lähdimme kaupungille.

Loppuillasta päädyimme Jarkon huoneeseen, Jarkon sänkyyn. Riisuimme toisemme yön pimeydessä, jota lumen kajastus ja jouluvalot valaisivat vain hieman. Poissa oli suudelmiemme nälkäinen, huoleton kiihko. Olimme molemmat hyvin varovaisia ja vakavia. Tuntui ujostuttavalta olla alasti yhdessä. Hapuilimme: kondomi oli vaikea saada paikalleen, oli vaikea tietää mitä ja miten tehdä. Sitten Jarkko oli sisälläni. Minuun sattui - ei paljon ja olin osannut odottaa sitä.

Myöhemmin makasimme vierekkäin siinä kapealla pojansängyllä. Jarkko silitti hiuksiani ja sanoi hyvin hiljaa: "Ootsä kauheen pettynyt?" "En tietenkään ole", vastasin ja olisin halunnut sanoa, että rakastin häntä aivan pakahduttavasti juuri sillä hetkellä. Jarkko on aina kovin itsevarma ja itsetietoinenkin - mutta siinä ja silloin hän oli vain nuori poika, joka oli juuri rakastellut tytön kanssa ensimmäistä kertaa. Mutta jotenkin sanat pysähtyivät huulilleni.

Sunnuntaiaamuna katsoin itseäni tarkkaan peilistä, silmiäni, olemustani. Mutta ei - ei se minusta mitenkään näkynyt, neitsyyden menettäminen.