tulppaani.jpg

Minulla on kaksi miesjuttua meneillään. Toinen on kepeä ja herttainen kuin kevään ensimmäinen sitruunaperhonen. Ja toinen on syvä ja raskas kuin lumen alta paljastuva musta maa.

Lomailin vähän aikaa Kotikaupungissa, jossa kävin serkkujeni kanssa klubeilemassa. Yhtenä iltana tanssilattialla yksi tuttu poika lukiosta hymyili minulle erittäin nätisti. Muistan hyvin kyseisen pojan. Hän oli kanssani samoilla matikan ja fysiikan kursseilla ja seurusteli silloin yhden lukiokaverini kanssa.  He olivat sellainen kuvankaunis high school sweethearts -pariskunta. Tyttö oli taiteellinen ja syvällinen ja poika sydäntäsärkevän hurmaava.

Myöhemmin illalla tämä Tomi tuli pöytäämme istumaan ja ehdimme jutella hetkisen, ennen kuin paikalle tuli liuta muita tuttuja lukion matikkapoikia. Keskustelu muuttui yleiseksi. Tomi pyysi minua vielä tanssimaan, ja valomerkin jälkeen jämähdimme juttelemaan, kunnes tarjoilijat hätistelivät meidät ulos. Olimme menossa samaan suuntaan, joten kävelimme yhtä matkaa. Liisanmäen alla Sanna kiihdytti vauhtia, meni edeltä ja jätti meidät kahden. Jäimme seisomaan vastatusten sinisessä kevätyössä, huhtikuun riipaisevassa, kaihoisassa tuoksussa - tuttuina, tuntemattomina.

"Ootsie vielä Jarkon kanssa?", Tomi kysyi varovasti. Ja enhän minä ole. Sitten hän kertoi muistavansa minusta yhden hämmentävän jutun: olin abivuonna törmännyt myöhässä matematiikan tunnille, istunut paikalleni ja kumartunut kirjani ylle niin, että hiukseni olivat peittäneet kasvoni kuin verho. Ja sitten olin itkenyt hiusteni suojassa, minkä hän oli huomannut ja mitä oli huolestuneena seurannut. Neito hädässä oli jäänyt askarruttamaan Tomia. Nämä hänen muistonsa jotenkin sekä hämmästyttivät että kiihdyttivät minua. Kuvittelen aina olevani näkymätön, salaisuus.

Tomi kysyi kohteliaasti, haluaisinko snäppäillä hänen kanssaan. Sitten jatkoimme kumpikin matkaamme. Sanna odotti minua rappusilla istuen. Kävin kyykkyyn hänen viereensä ja huokasin olevani rakastunut. Olinko minä? Totuus on, että minua hymyilyttää muistella sitä lyhyttä kohtaamista. Pitkään aikaan ei ole tuntunut hyvältä ajatella ketään poikaa, mutta Tomia ajattelen yhtäkkiä mielelläni. Ehkä se on merkki haavojen paranemisesta.