Eilen oli penkkarit, Jarkon viimeinen koulupäivä. Abit olivat selvästi olleet luovan hulluuden vallassa koulua koristellessaan. Seinät olivat täynnä hulvattomia julisteita. Yhdessä muuten seisoi kissankokoisin kirjaimin: "Niina ja Anu: Onko ikävä Irkkua?" Se oli tietysti Satun ja Leenan käsialaa. Irkku on siis yläkoulun aikainen saksanopettajamme, reilu ja rempseä maikka, jota meillä tosiaan on ollut vähän ikävä. Ei siinä muuten mitään, mutta Irkku oikein otti asiakseen etsiä meidät käsiinsä koulun käytäviltä ja tuli kysymään, mitä teksti tarkoitti. No - vakuutimme, että vain ja ainoastaan aitoa ikävää hyvää opettajaa kohtaan.
Jarkko oli pukeutunut maajussiksi työhaalariin, saappaisiin ja oranssiin Hankkija-lippikseen, ja näytti supersöpöltä. Jostain syystä tuollainen työmies-look puree minuun! Jarkko pisti lippiksensä minun päähäni, kun istuskelin hänen kanssaan käytävän penkillä. Nykyinen saksanopettaja tuli kertomaan Jarkolle kuunteluiden tuloksia. Sitten hän huomasi minut ja lippiksen, katsoi Jarkkoa ja taas minua. Hänen silmiinsä syttyi tajuamisen tuhat tähteä ja hän hymyili jotenkin onnellisen häkeltyneenä ja nyökytti päätään painokkaasti monta kertaa. Opettajanhuoneessa kerrottiin varmaan iltapäivällä ainakin yksi mehevä juoru!
Tänään oli sitten vanhojen päivä. Abitkin valuivat koululle katsomaan tansseja aurinkolasit päässä, äänet käheinä ja voipuneen oloisina. Tytöt olivat todella kauniita ja värikkäitä kuin trooppiset kukkaset tässä helmikuun pakkassäässä. On hauska katsoa, kuinka toiset ovat niin tiukkailmeisiä ja keskittyneitä laskemaan askelia ja toiset taas tanssivat luontaisen rytmikkäästi ja nauttivat olostaan. Ensi vuonna on meidän vuoro.
Nyt kun nämä lukiovuoden huippuhetket ovat ohi, tunnen pientä, surumielistä haikeutta. Arki ja koulutyö jatkuvat. En näe enää Jarkkoakaan koulussa joka päivä.
Kommentit