IMG_2488.jpg

Olin tallentanut koneelle blogitekstien kopioita, ja Jarkko oli löytänyt ne. Ei blogia, mutta tekstejä. Olen luottanut, ettei hän yritä etsiä blogia, koska niin olemme sopineet. Miksi se on tärkeää? Sitä on vaikea selittää, mutta vaikka blogi on julkinen, niin se on silti yksityisasiani. Olen tässä auki ja haavoittuvainen. 

Siksi me otimme yhteen kahdesta asiasta: minä tunsin yksityisyyttäni loukatun pahimmalla tavalla ja Jarkko taas syytti minua pettämisestä. Kummallakin oli tavallaan oikeus puolellaan, eikä kumpikaan täysin pystynyt tajuamaan toisen kantaa omalta suuttumukseltaan. Jarkko käytti minusta niin rumia, raadollisia sanoja ("huoraamassa"), että ne kirvelivät kuin ruoskanisku. Minä huusin hänelle, en ole koskaan ennen huutanut hänelle: "Minun ei tarvii selittää siulle mitään, ei mitään! Mitä sie oikein AJATTELIT, kun aloit lukea? Sinä tiesit tasan tarkkaan, mitä se miulle merkitsee, etkä välittänyt."

Lopulta emme huutaneet. Puhuimme. Viime keväästä, sen tuskasta ja ahdistuksesta, ilmassa roikkuvasta erosta. "Me oltiin yhdessä vielä silloin", Jarkko väitti ja minä nauroin katkerasti ja sanoin, ettei se niin ollut: "Sinä olit jättämässä minua ja minä olin äärirajoilla." "Mä olin jättämässä sua", Jarkko myönsi, "Muistan yhden iltapäivän, kun tavattiin yllättäen jossain kaupungilla keskellä päivää. Sä jäit juttelemaan ja hymyilit, ja mä en voinu ajatella mitään muuta kuin, että miten pääsisin susta eroon. Mutta silti me oltiin yhdessä, me ei oltu vielä erottu ja sä petit mua." "Sie häivyit sinne Toiseen kaupunkiin etkä ottanut minua mukaan, vaikka pyysin. Ja joo, vaikka sitä sanaa "ero" ei oltu sanottu ääneen, niin se oli käytännössä ihan sama."

Sitten selitin, mitä Tuomaksen kanssa oli tapahtunut - tai mitä ei ollut tapahtunut. Mitä minulla on hänen kanssaan ollut? Teinin unia ja menneisyyden aaveita, ei mitään muuta.  

Loppuyöstä - huutamisen ja puhumisen jälkeen. Hänen silmänsä, hänen silmänsä. Kosketin varovasti hänen hiuksiaan ja hän hautasi päänsä syliini ja itki. Minä tuijotin seinää tyhjänä ja uupuneena, tuntematta vielä mitään. Tuntematta tätä kipua, jota nyt tunnen. Mikään ei ole enää entisellään.