IMG_0870.jpg

Menimme Sannan ja Tiinan kanssa paikalliselle kesälavalle. Siellä oli paljon serkkujeni tuttavia, ja kiertelimme ympäriinsä jutellen ihmisten kanssa. Sannan rippileirirakkaus oli soittamassa, ja seurailimme häntä. Yksi poika kiinnitti minun huomioni, sellainen viileän tyylikäs, vaalea nuorimies. Siellä pikkupaikkakunnalla kaikki tuntevat toisensa, ja pian saimmekin kuulla Anssin tyttöystävän siskolta, että kyseinen poika oli kesämökkiläisiä ja oli ihastunut Sannaan.  Mikä pettymys. Sanna ei innostunut ajatuksesta yhtään, koska hänellä oli silmiä vain Veikolle. Poika hymyili välillä valloittavasti Sannalle, joka vastasi ylimielisillä mulkaisuilla. Ihailen Sannan itseriittoisuutta, hänellä kun ei ole minkäänlaista miellyttämisen pakkoa.

Joskus ennen puoltayötä linnoittauduimme soittajien takahuoneen oven eteen odottamaan Veikkoa. Sannan ihailija tunkeutui väkijoukon halki määrätietoisesti luoksemme, ja sanoi minulle: ”Lähetsä tanssimaan?”  Siis minulle. Sanna ja minä vaihdoimme epäluuloisen katseen. ”Sie taisit nyt osua väärään naiseen,” minä vastasin, ja poika vakuutteli tähtäyksensä varmuutta. Katselin häntä hetken pää kallellaan: nuo vaaleat, kihartuvat hiukset, vihreät hymyilevät silmät – niin minun tyyppiäni. Yhtäkkiä huomasin ajattelevani, että mitä millään on väliä. On juhannusyö, ja minä tartun tähän hetkeen nyt. Nousin ja lähdimme tanssimaan.  

Tanssimme muutamaan hitaan ja menimme sitten ulos. Seisoskelimme talon vieressä, nojasin pylvääseen ja katselin häntä. Hänen sisällään tuntui riehuvan tuli, yhtä hirveä kuin minullakin. Hymyilin hänelle vähän ja kohautin olkapäitäni. Hän naurahti pehmeästi – liikahdus – ja samassa hänen huulensa laskeutuivat suulleni ja hän suuteli minua. Lopulta irrottauduimme hengästyneinä. ”Oli se parempaa kuin tanssiminen”, minä sanoin yllättyneenä, ja Jari tarttui minua kädestä. Juuri silloin hänen kyytinsä ilmestyi viereemme. ”Ei meidän vielä tarvii lähteä”, he sanoivat ja sovittiin joku ylimalkainen aika. Jari vilkaisi minua: ”Meillä on nyt aikaa. Lähetääksme tanssimaan, vai tehääksme sitä, mitä mä osaan paremmin?” Päätimme lähteä kävelemään. Kävelimme rantaan. Ilma ei ollut kovin kylmä, mutta minä värisin ja Jari kietoi käsivartensa olkapäilleni. Taivas oli kalpean vaaleanpunainen ja utuisen siniharmaa, kokko hehkui vielä hiilloksena ja lämmitti yöilmaa. Suomalaisromantiikkaa kauneimmillaan. Maaseutua ja yötöntä yötä. Vain heinälato puuttui.