Koulu on alkanut monta viikkoa sitten. Koulu, harrastukset, säännölliset nukkumaanmenoajat - arjen vakaa ja ankaran turvallinen poljento. Minäkin olen taas ruodussa, imitoin normaalia elämää.

Kesä oli sekava, vakava, yhtä rimpuilua. Kiihkeä, mutta raastava. Ketkä olette lukeneet, olette ehkä ihmetelleet moniongelmaista käytöstäni. Diskoöitä, yöttömiä öitä, bileitä, alkoholia. (Apropoo, täytin kahdeksantoista, joten puoli kesää toiminta oli kuitenkin laillista.) Epäily raskaudesta. Epämääräisiä kesäpoikia, joita en oikeasti halunnut, mutta joihin testasin omaa viehätysvoimaani vimmaisen kevytmielisesti.

Nyt - en tiedä. Tässä ja nyt on kaikki. Jarkko sai töitä ja muutti kotikaupunkiin ja minä epävirallisesti hänen luokseen. Pieni asunto, sänky, kahvinkeitin - kaikki mistä unelmoimme. En enää tunne, että hän omistaisi minusta liikaa. Minua ei ahdista enää.

Kirkkaansinisinä syysaamuina saan nukkua puoli tuntia kauemmin, koska asumme keskustassa. Hyppytunneilla ehdin kipaista kotiin juomaan kahvia ja lukemaan. Luen romaaneita, vuorotellen Tulen ja jään lauluja ja Anna Kareninaa. Ehkä kun syksyn kirjoitukset on ohi, aloitan Sota ja rauha -järkäleen ihanan tv-sarjan rohkaisemana.

Niin, ne kirjoitukset - haluaako joku kuulla niistä? Itse en jaksaisi ajatella, enkä totta puhuen edes kantaa murhetta. Kielet ovat minulle aina sujuneet luonnostaan, joten ruotsin kirjoitan nyt alta pois. Ja kevät - kevät on vielä liian kaukana.