IMG_4573.jpg

Jarkko ja minä käymme kirjeenvaihtoa, joka on päällisin puolin niin viattoman kaverillista, että voisin antaa sen julkaistavaksi huomispäivän Hesarin etusivulle. Pinnan alla on kuitenkin voimakkaita pohjavirtauksia, jotka voivat viedä uimarit mennessään. Voimme näennäisen keveästi keskustella ummet lammet jokapäiväisestä elämästä, tenteistä, uusista seurustelukumppaneista, opiskeluasunnoistamme. Mutta väliin jompi kumpi heittää silloin tällöin jonkin yhteisen vitsin tai salasanan, jota kukaan muu ei ymmärtäisi. Se on kuin reviirin osoittamista: "Meillä on yhteinen menneisyys, joka ei katoa. Me tunnemme toisemme eikä välissämme ole ketään."

Ja pitkien, arkipäivästä kertovien viestien loppuun sijoittuu ihan erillinen, henkilökohtainen ajatuksenvaihto. Siinä on kasvava, kytevä jännite. Viestiemme piiloteltu intohimo kiihottaa meitä molempia, ja tilanne on riistäytymässä käsistä, kaikkien käsistä.

  • Jarkko 29.9.2017: Hassua, mutta minulle tuli kova ikävä sinua, kun luin tuota meiliäsi. Olen kyllä mahdottoman onnellinen, että olemme hyviä ystäviä vielä, vaikka meilläkin on ollut monenlaisia hetkiä.
  • Niina 5.10.2017: Sinä tunnet minut ja enemmän: olet tehnyt minusta sen, kuka nyt olen. Kun katson taakse noihin sanojesi mukaan monenlaisiin hetkiimme, voin vain siunata ja rakastaa sinua. Olen onnellinen tästä ystävyydestä, mutta onko se pohjimmiltaan samanlaista kuin (salli kultturelli vertaus) Nooran ja Williamin ystävyys? Sitä en halua ruveta miettimään sen enempää, etten hämmentyisi.
  • Jarkko 14.10.2017: Minäkin sain sinulta paljon, olisin taatusti ihan eri ihminen, jos en olisi tavannut sinua. Voin kertoa, että on melko tylsää olla liian samanlaisen ihmisen kanssa. En tiedä, mitä sinulle olisi tässä vaiheessa järkevä kertoa ajatuksistani, etten tarpeettomasti sotkisi sinun ajatuksiasi. PS1: Teeppä joku ilta  näin: sulje huoneesi ovi, sammuta valot, laita silmät kiinni ja kuuntele Adelen "Someone like you". Sen kun teet, niin olen kanssasi siellä pimeässä huoneessa, koska minä tein tänä iltana samoin. PS2: Mitä pahaa hämmentymisessä on?

Sanomme joka kerta aina vähän enemmän. Huomaan päivä päivältä imeytyväni syvemmälle, katoavani sekä entisiin että uusiin tunteisiini. Uudet tunteeni ovat kiellettyjä, tabuja ja polttavat minut elävältä. Tunnen, kuinka halu kasvaa tahtomattani, kuin varkain ja vetää mukaansa vääjäämättä. Yritän taistella itseäni vastaan, hänen vetovoimaansa vastaan, merivirtaa vastaan. Ja samalla osa minusta haluaisi vain - 

Antautua.