003%20%282%29.jpg

Öisin rakastelimme yhä uudestaan ja uudestaan. Seksi oli pimeyttä, tiedottomuutta, hulluutta: kuin syvää humalaa tai unen ja valveen häilyvää rajapintaa. On mahdotonta muistaa noita öitä nyt, yhtä vaikeaa kuin tavoittaa teräviä muistikuvia haihtuvasta unesta. Mieleeni pulpahtelee vain irrallisia, sumeita katkelmia: Nuolimme toistemme kasvoja pitkin, märin lipaisuin. Lakanat kiertymässä ja ryttääntymässä ympärilleni. Miten hiestä kostuneet hiukseni läpsähtelivät hänen reisiinsä kuin piiska, kun vavahtelin hänen päällään.   

Purimme seksiin kaikki kipeät tunteet, joista emme pystyneet päivisin puhumaan.  

Suhteessamme oli nimittäin jälleen vanha, tuttu dynamiikkansa. Päivät ja yöt olivat erikseen. Yöt olivat kyllä hurmioituneita, huumaavia. Mutta päivisin minä olin säikky ja arvaamattoman vihamielinen - kuin jokin varuillaan oleva villieläin. Jarkko puolestaan oli viileän etäinen ja ivallinen, henkisesti tavoittamattomissa. Katsoimme toisiimme kaivaten ja peläten - kuin välissämme olisi ollut panssarilasia, jota ei voi lävistää. 

Ja mitä siihen kihlautumiseen tulee: emme menneet kihloihin uutena vuotena vanhassa kaupungissa niin kuin vielä syksyllä suunnittelimme. Emmekä puhuneet asiasta mitään.