tulppaani.jpg

Jätin Tuomaksen rumasti ja julmasti. En selittänyt mitään. Enkä koskaan kertonut hänelle totuutta kaikessa karuudessaan: että aikani pallottelin, kumman pojan kanssa halusin enemmän olla ja että lopulta petin häntä. En ole halunnut aiemmin kirjoittaa tästä, koska minun on vaikea tunnustaa olevani niin huono ihminen, niin kevytmielinen ja epärehellinen. Kun ajattelen Tuomasta ja omaa käytöstäni, hävettää niin suunnattomasti, että tekisi vain mieli sulkea silmät.

Karman laki toki toteutui. Minä jätin Tuomaksen Jarkon takia. Jarkko jätti minut. Ei niin, että tuntisin sovittaneeni mitään omalla kärsimykselläni. Ehkä pikemminkin päin vastoin. 

Niin että yritän yleensä olla ajattelematta Tuomasta. Minusta on kehittynyt aika lahjakas tässä ajatusten pakottamisessa. Viime aikoina olen sitten kuitenkin nähnyt hänestä unia, joihin on sisältynyt vahva tunnelataus. Minun on vaikea tulkita näitä unia, sillä Tuomashan on aina ollut minulle myös eräänlainen symboli, haikea unelma, käsistäni haihtuva haavekuva. Uneksinko siis pojasta vai käsitteestä? Kenties molemmista. On piinallisen selvää, että poltin itse sillat takanani ja tuhosin kaiken, kun jätin hänet. Etten koskaan ansaitse häntä takaisin. Että unet ovat ainut, mikä jäi jäljelle.

Faith is inexorable.