Pääsykoepäivänä Opiskelukaupunki teki jopa minuun suuremman vaikutuksen kuin itse valintakoekaan. Oli kaunis, kesäkuinen päivä, ja minulla oli paljon ylimääräistä juna-aikataulujen suomaa aikaa. Kävelin ympäriinsä kartan kanssa, ihastuin kaikesta ja näin kaiken kiinnostavana ja ihmeellisenä: korkeat talot, puistot, ikivanhat kirkot. Kokeeseen sisältyi englanninkielinen haastattelu, johon saavuin pää niin onnellisesti pyörällä kaupungin tunnelmasta ja omista unelmistani, että unohdin kokonaan jännittää. Meille syntyi haastattelijan kanssa aito keskustelu, jossa syntyi oikeita ajatuksia vaihdettavaksi. Kun opettaja kiitti minua haastattelun päätteeksi, vastasin automaattisesti: "It was a pleasure" - ja kaikki, sekä haastattelijani että keskustelua seuranneet arvostelijat, herähtivät vapautuneeseen nauruun.

Oliko nauru ollut hyvä vai huono merkki ja oliko reaktioni ollut jotenkin nolo? Tästä sain vihiä vasta tulokset saatuani. Pääsin sisään sekä yhteispiste- että haastatteluvalintajonossa. Minulla on siis opiskelupaikka, niin uskomattomalta kuin se tuntuukin. Oikeastaan olen todella hämmästynyt; olen seurannut fiksujen ihmisten yliopistoihin hakemista ja tiedän, että se vaatii töitä ja on kaikkea muuta kuin helppoa. Olin ehkä varautunut suurempiin vaikeuksiin, kenties välivuoteen. Tieto on vielä niin tuore, etten ole vielä ehtinyt tehdä mitään konkreettista. Tällä viikolla pitää alkaa etsiä asuntoa, tutustua saamaani ennakkomateriaaliin ja suunnitella. Olla kaikesta sydämestään iloinen, nöyrä ja kiitollinen.