H piti bileet perjantaina veneellään. Yritimme kylläkin ensin Anun kanssa päästä yökerhoon. Meiltä kysyttiin paperit, joten se siitä. Päätimme lähteä etsimään H:n venettä pimeästä satamasta. Onneksi törmäsimme melkein heti Esaan ja Jattaan, jotka tunsivat tien. Veneellä olivatkin melkein kaikki. Oli hauskaa ja riehakasta. Saimaa oli lokakuun yössä kiiltävän musta ja hohkasi kylmyyttä. Minua hieman huolestutti, että joku putoaisi veteen. Matikankurssin S. oli myös paikalla ja seurasi liikkeitäni katseellaan traaginen ilme koiranpennunsilmissään. Sanoin Anulle, että on paras lähteä, ennen kuin hän rohkaistuu ja tulee juttelemaan.
Keskustassa Anu huomasi Ilen yökerhon jonossa ja unohti minut samantien. Menin Johannan, Raisan, Miian ja Miran kanssa kebabille. Sen jälkeen vain kiertelimme ympäriinsä ja yritimme pysytellä lämpinä. Oli niin kylmä, että Miiaa siteeratakseni: "tuntui kuin varpaat olisivat jäätyneet yhdeksi möykyksi, jossa on viisi kynttä".
Kyllä minä sitten Tuomaksenkin näin. Ensimmäisellä kerralla hän oli jonkun tytön kanssa. Miksi se sattuisi minuun? Ei sen pitäisi sattua. Sattui nyt kuitenkin - sydämeni läpi kävi äkillinen, jäänkylmä kouristus. Meni hetki, jonka aikana kokosin itseni. Sitten pystyin taas hymyilemään ja puhelemaan tyttöjen kanssa. Toisen kerran Tuomas tuli vastaan yksin, mutta nakkasin niskojani hänen katseelleen ja kävelin ohi.
Palaan kerta toisensa jälkeen näiden samojen mietteiden äärelle: Ei pitäisi tuntea mitään. Mutta miksi sitten tunnen?
Kommentit