sunnuntai, 15. heinäkuu 2018

Kesä on nyt ja niin riipaisevan lyhyt

mesiangervo.jpg

Voi levottomuutta! Yritimme viettää muutaman koti-illan. En kestänyt olla yksin ja paikoillani hetkeäkään. Toissapäivänä iltapäivä venyi kuin makunsa menettänyt purukumi; lopulta sain äidin suostuteltua lähtemään kyläilemään tätini luo. Edes jotain tekemistä. Eilen luin kesätenttiin koko päivän ja lähestulkoon hypin seinille. Kun Anna soitti illalla kahdeksalta ja sanoi, ettei kestäisi enää ja aneli minua baariin, äiti uhkasi tuoda meille molemmille töistä rauhoittavia. Kumma juttu, mutta minkäs teet: vasta kun istuin baaritiskillä paljaat olkapäät musiikin rytmissä keinahdellen, aloin tuntea olevani elossa.

Yöuni merkitsee apaattista loikoilua ja maleksimista puolipäivästä alkuiltaan. Elämä eletään yöllä. Enkä ole ainoa. Heinäkuu on saapunut Kotikaupunkiin ja tuonut mukanaan lomailun rennon, eteläisen rytmin. Kaverit, jotka ovat levinneet maailmalle kuin voikukanhahtuvat tuulessa, palaavat Kotikaupunkiin kesällä. Tavataan satamassa, tavataan puistoissa ja diskovalojen alla. Joka ilta, joka yö. Otetaan kaikki irti, eletään. Kesä on nyt ja niin riipaisevan lyhyt.

torstai, 12. heinäkuu 2018

Ihastus, ilonpito ja vapaus

mets%C3%A4kurjenpolvet%202.jpg

Elämä maistuu niin makealle, etten pysty edes nukkumaan pois univelkojani. Silmät sulkiessani täytyn ajatuksista, jotka saavat sydämeni hakkaamaan vauhkosti, ja minun on noustava ja pyrähdettävä touhuamaan jotakin.

Eilen lähdimme Annan kanssa käymään satamassa ja tapasimme sattumalta Millan ja Roosan. Mahdolliset hennot ajatukset koti-illasta unohtuivat. Ihmisiä ei ollut tällä kertaa tukahduttavan paljon, vaan tanssilattialla oli väljää. 60-lukulaishenkinen bändi kävi soittamassa letkeää rockia herkullisissa nörttikampauksissa, ja loppuillasta DJ jymisytti bassoa. Roosan ja Millan kanssa on niin hauskaa tanssia: he ovat niin väsymättömiä, eläytyviä, iloisia ja kauniita päästessään kiinni rytmiin. Meille käy aina niin, ettemme voi lopettaa. Nauramme hengästyneinä, jäseniä miltei pakottaa uupumuksesta, ihon pinnalla pisaroi kimmeltävä kerros hikeä. Mutta miten kävellä lattialta pois, kun musiikki jyrää ylitse?

Teemu ja Juho tulivat myös sinä iltana. Juho näytti vaisulta, ja hänen silmänsä seurasivat Annaa, joka puolestaan oli yliriehakas. En tiedä tarkkaan, mitä heidän välillään kytee. Mitä se sitten onkin, se lataa ilmaan ukkosta. En soisi Juhon kärsivän, mutta mitäpä minä sille voisin; tunteita ei voi pakottaa. Kyllä Anna siitä pojasta välittää, mutta ei halua seurustella, ellei ole vakavissaan. Juttelimme näistä asioista yhtenä päivänä rannalla, ja tiedän, että hän on kyllästynyt "kolmen kuukauden seurustelusessioihin". Ja sitä paitsi hänellä on opiskelukaupungissaan meneillään yksi outo ja kipeä juttu.

Teemusta taas en ota selvää. Hän kyllä katselee minua, ilta toisensa jälkeen. Mutten halua tulkita katseita niin kauan, kuin sanojakin on olemassa. Eikä meidän välillämme ole vaihdettu kuin kaverillisia sellaisia. Yhtä vähän kyselen itseltäni, mitä Teemusta ajattelen. Olen lopulta tyytyväinen tähän, miten asiat ovat: ihastukseen ja ilonpitoon ja vapauteen. En halua suistua vakavuuksiin.

maanantai, 9. heinäkuu 2018

Sademetsän yö

sudenkorento.jpg

Yökerho on tupaten täynnä. Basso jymisee niin, että seinät tärähtelevät. Ilma on kuuma ja tihkuu kosteutta kuin sademetsä. Anna, Milla, Susan, Sonja ja minä pompimme tanssilattialla ja nauramme, pyyhimme kosteita suortuvia hiestyneeltä otsalta. Tasaisin väliajoin pakenemme terassille, pulpahdamme kuin kalat vedenpinnalle haukkomaan henkeä kesäyön vaaleaan vilpoisuuteen. Joskus alkuillasta näen Tuomaksen keskellä väkijoukkoa. Sydänalassani tuntuu tuttu pamaus, ja hetken suonissani virtaa värisevää surumieltä veren asemesta. Sitten huomaan Teemun, ja ilo nousee sisältäni aaltona ja jää pilkehtimään kimaltavina pisaroina silmiini ja huulilleni.

Viimeisten hitaitten alkaessa tuntuu kuin ilta olisi vasta alkanut. Yritän poistua Annan kanssa takanurkkaan, mutta se on aivan mahdotonta. Ihmismassa muodostaa huojuvan, joustavan tulpan käytävälle, emmekä mahdu eteen päin. Pysähdymme siis tanssilattian reunamille ja Teemu, joka ei niin ikään ole päässyt ruuhkan läpi, liittyy seuraamme. Anna häviää tanssimaan jonkun kanssa. Minä ja Teemu jäämme nojailemaan seinään kahden ja höpöttelemme jotain. Pudistelen päätäni tanssiinhakijoille kerran, toisen, kolmannen ja neljännen kerran, kunnes Teemu sanoo: "Lähetsä tanssimaan. Ei sulta kyllä uskalla kysyä, sä oot antanu jo niin monet pakit."

Lähden tietysti. Se on illan viimeinen kappale ja heti kun musiikki lakkaa, ryntäämme ulos. Istumme vierekkäin ikkunalaudalla ja kätemme ovat vierekkäin, mutta eivät kosketa. Odotamme Annaa ja Juhoa, katselemme ulos virtaavia ihmisiä, jotka näyttävät oudoilta aamun rehellisessä, kalvakkaassa valossa.


En tiedä... Minä nautin Teemusta ja meidän aavistelevasta, keimailevasta pelistämmekin, jota vielä pari päivää sitten pidin niin julmana. Nyt se tuntuu taas kepeältä ja suloiselta, keijukaisten tanssilta helisevissä kissankelloissa. Olen pakahtumaisillani, täynnä muotoutumatonta innostusta, onnellisuutta. Haluaisin heittäytyä tuoksuvaan ruohoon ja suudella maata, halata koivunrunkoja ja ruusupensaita, ynistä mielihyvästä kun aurinko hyväilee ihoani.

Tämä päivä on niin KAUNIS, kunpa se ei ikinä päättyisi.

lauantai, 7. heinäkuu 2018

Yhden miehen nainen

harakankello.jpg

Sosiaalinen herkkyyteni ulottuu tavattoman pienelle alueelle. Maailmaani mahtuu perheeni ja muutamia tärkeitä ystäviä ja ihmisiä. Laajempi tuttavapiiri muuttuu minulle helposti sumeaksi massaksi: en jaksa tarkkailla ulkopuolisia ihmisiä ja heidän suhteitaan. No, esimerkiksi Teemu. Olen taatusti nähnyt hänet monesti, koska meillä on yhteisiä ystäviä. Anna väittää, että olen jutellutkin Teemun kanssa, ja että hän on joskus ollut minusta kiinnostunut. Tiinakin tunnisti välittömästi Teemun ulkonäöltä ja muisti hänen seurustelleen "jonkun balleriinan" kanssa. Itse en rehellisesti sanoen pysty herättämään kahta viikkoa vanhempia muistikuvia koko pojasta. En voi edes väittää, että silloin kaksi viikkoa sitten hän olisi näyttänyt etäisestikään tutulta.

Mistä tämä johtuu? Kun olemme aikaisemmin olleet kasvokkain, Teemu ei ole lävistänyt sumua minun ja maailman välissä. Todennäköisesti olen vielä seurustellut Jarkon kanssa - ja minä taidan olla yhden miehen nainen luonnostaan, ei pakotetusta uskollisuudesta.

Tässä on luonteeni ristiriita. Flirttailen mielelläni, leikin. Nautin katseista ja halusta, jota herätän. Mutta sillä ei ole mitään tekemistä sydämeni kanssa. Kun joku sitoo tunteitani, sokeudun kaikille muille. Viime päivinä olen hymyillyt, jutellut ja tanssinut niin monen pojan kanssa enkä kuitenkaan muista kasvoja ja nimiä. Vain Teemun.


keskiviikko, 4. heinäkuu 2018

Toivottoman tosissani

koiranputki%20ja%20mets%C3%A4kurjenpolve

Päivät ovat kuin kiusaa. Olen jännittynyt, pingoittunut ja kaipaan toimintaa. Yhden päivän olin yksin, ja se sai minut lähes järjiltäni. Parina päivänä olen viettänyt aikaa Annan ja Tiinan kanssa, mutta silti olen rauhaton. Mitä oikein tahdon? Vai ketä?

En haluaisi kuluttaa energiaani Teemuun; minusta ei ole kilpailemaan hänestä verenhimoisen naislauman kanssa. En halua kuulua ihailijakollektiiviin. En halua olla vielä yksi "ihana tyttö" lisää, sellainen joita hänellä on joka sormelle ja varpaalle. Se leikki ei sovi minulle. Sillä huolimatta pelistä ja kevytmielisyyden maskista olen sisältä aina niin toivottoman tosissani.