IMG_1988%20%281%29.jpg

En vastannut pariin päivään, kun Jarkko yritti soittaa, vaikka se tuntui pahalta ja älyttömältä. Minä rakastan Jarkkoa, mutta hänen kohtaamisensa on alkanut pelottaa minua liikaa. Enkä silloin heti riidan jälkeen vain millään jaksanut. On niin paljon helpompi olla yksin, rauhassa. 

Vastasin lopulta kuitenkin ja pyysin ensimmäiseksi anteeksi. "Ei tuu mitään anteeksiantoa", Jarkko sanoi, "Puhelimessa ei ruveta mitään setvimään. Jos sinä et voi puhua mulle, kun mä olen siellä, niin ei se kannata puhelimessakaan." Sitten hän hyvästeli. Minä suljin luurin hänen korvaansa. Ehdin ensin. Mutta ei se auta.

En jaksa. En kestä, en jaksa. En halua joutua selviytymään. En aio selvitä, eikä minun tarvitse. En halua kuunnella omia ajatuksiani. Tahdon sammuttaa ne. Niin kuin Jarkkokin haluaa sammuttaa minut, ja se on hänelle niin saatanan helppoa. Minä en halua enää. Minulla ei ole enää mitään, ei mitään, ei mitään, ei mitään.