IMG_4546.jpg

Kirjoitan junassa matkalla takaisin Opiskelukaupunkiin. Ulkona ohitse vyöryvät metsien syvänmustat silhuetit, mustat tiet ja pellot; silloin tällöin silmiini välähtää lämpimästi valaistuja, kodikkaita ikkunoita, autojen jonoja, jouluvalojakin jo. Olen väsyksissä ja nojaan raukeasti ohimoani ikkunalasiin.

Viime viikonlopun tapahtumat kangastelevat edelleen ajatuksissani. Hieman epätodellisina, kuin puoliksi unohdettuna unena. Jarkko. Minä. Sanoinkuvaamaton rakastelumme niinä lyhyinä, varastettuina päivinä: se pimeä huuma, se syvälle upottava hurma. Pyörryttää ajatella. En ole vieläkään laskeutunut maan pinnalle ihan kokonaan.

Mutta vieläkin päihdyttävämpää kuin seksi, olivat sanat, jotka sanottiin. "Minä oon tavannut monia tyttöjä eromme jälkeen", Jarkko kertoi, "eikä niissä ihmisissä ole ollut mitään vikaa, vaan vika on minussa. Oon tiennyt jo kauan, miksi seurustelu ei onnistu. Syy on se, että olen etsinyt heistä sinua, mutta eihän sinua ole kuin yksi maailmassa. On monta asiaa, mistä oon epävarma, mutta on yksi asia, jonka olen tiennyt jo puoli vuotta täysin varmaksi. Mä haluan elää sinun kanssasi loppuelämäni."