IMG_2717.jpg

Minulla on harmaa neule, villasukat ja tukka löysällä letillä. Istun omassa huoneessani sohvalla teekupin kanssa ja tiedän, että pitäisi vielä lukea saksaa. Mutta en millään viitsisi palata tasaiseen arkeeni vanhojenpäivän tunnelmista, joihin ajatukseni harhautuvat tämän tästä. Niin upea ja unohtumaton päivä, mutta yksi juttu tapahtui ja painaa mieltäni.

Kävimme pienellä porukalla aamulla vanhassa alakoulussamme tervehtimässä luokanopettajaamme. Melkein tärkeämpää oli kuitenkin tavata vanhaa englanninopettajaamme. Hän on persoonallinen ja vähän kiistanalainenkin henkilö, josta on huhujen mukaan tehty jopa valituksia. Mutta joka tapauksessa hän oli hurmaava, unohtumaton opettaja, joka sai minut rakastumaan englannin kieleen. Hän otti meidät vastaan omalla jäljittelemättömällä tyylillään ja sai tuntemaan itsemme aivan erityisiksi. Toisin kuin vanha jäärä luokanopettajamme, joka tavallaan oli ihan hyvillään meidät tavatessaan, mutta esitellessään meitä lapsille tokaisi jotenkin, että "luulevat olevansa kovinkin vanhoja." Anun kanssa vierailimme myös yläkoulun luokanvalvojan luona ja toimimme hetken apuopettajina hänen matematiikantunnillaan.

Puolen päivän aikaan oli ensimmäinen tanssi oman koulun väelle. Jarkko pääsi sen verran vapaaksi, että pääsi tähän ensimmäiseen näytökseen katsomaan esityksemme ja tanssimaan kanssani yhden valssin. Illemmalla oli sitten suurempi show, johon tulivat perheet ja ystävät. Äiti jäi pukuloiston nähdessään miettimään, että oliko hänen minulle ompelemansa mekko liian vaatimaton. Mutta ei ollut. Se oli kaunis, yksinkertainen ja minunnäköiseni, ja tunsin itseni kauniiksi koko päivän. Jännitys suli, kun poloneesin ensi tahdit alkoivat soida ja oli aidosti hauskaa tanssia. Saimme valtavat, sydämelliset aplodit perheiltämme. Oli sykähdyttävää tuntea, että vanhempani olivat innoissaan ja ylpeitä. Yleisö sai tulla mukaan tanssimaan, ja isä tanssitti minua. Se oli hyvin erilaista kuin opettelmamme neliökuvio, koska isä pyöritti minua huimaa vauhtia ympäri niin että hameeni hulmusi. Myös Sami haki minua määrätietoisesti tanssimaan, ja pyörähtelimme valssia tutussa ja turvallisessa neliökuviossa toisillemme ujosti hymyillen.

Jatkoilla suuri osa kahdeksantoista täyttäneistä, mukaan lukien Anu, jättivät meidät alaikäiset pian. Mutta meitä oli varmaan suurempi joukko, ja tunnelma oli suurimmaksi osaksi katossa. Pari luokkakaveriani tosin itki vessassa, eikä minulle selvinnyt ihan syy - ehkä kyseessä oli jännityksen laukeaminen kaikkien valtavien odotusten jälkeen. Olli, poika joka on harjoituksissa kutsunut minua päiväsäteeksi, toi minulle lasillisen lonkeroa ja istui kavereittensa kanssa meidän seurueeseemme. Nauroimme ja juttelimme, ja olimme kaikki vähän humalassakin. Jossain vaiheessa iltaa se iso jääkiekkoilija kaappasi minut tanssilattialla harteilleen, ja minä vain nauroin vedet silmissä. Anu kertoi minulle myöhemmin kuulleensa, että nämä illan tapahtumat ovat aiheuttaneet ihmetteleviä juoruja koulussamme tyyliin, että "Niinalla oli päivällä poikaystävä vanhojentansseissa, ja illalla hän riekkui Ollin kanssa." Totta on, että menin harmaalle alueelle ja nyt jälkeen päin harmittaa. Mutta mikään ei taatusti mennyt riekkumista pidemmälle.