IMG_0511.jpg

On perjantai-ilta. Jarkko lähti tänään poikien kanssa baariin. Minä tein perheen kanssa kotona pizzaa, ja katsoimme telkkarista uutta viihdeohjelmaa nimeltä Luojan Kiitos. Istun nyt kirjoituspöytäni ääressä, poltan kynttilää, piirtelen ja kuuntelen musiikkia. Minulla on hyvä kirja kesken.

Jos joku katsoisi minua, kaikki näyttäisi olevan ihan hyvin. Näytän tyyneltä ja rauhalliselta, kuten aina. Paitsi silmäni - kun katson peiliin, ne näyttävät tummilta surusta, epävarmuudesta. Minua pelottaa, että Jarkko aikoo kohta panna kanssani poikki. Hän ei ole sanonut mitään. Enkä minä ole uskaltanut kysyä. Mutta jokin on muuttunut välillämme hitaasti ja kuitenkin kuin yhtäkkiä. Kun puhumme puhelimessa, hän on poissaoleva ja vastailee ylimalkaisesti. Viikonloppuisin hän on alkanut käydä kaveriensa kanssa bileissä ja viihteellä. Joskus kun juttelemme, niin ajaudumme typeriin kinasteluihin - ja minusta tuntuu kuin Jarkko provosoisi niitä. Hän ikään kuin tarttuu sanoihini ja mielipiteisiini ja ottaa päinvastaisen kannan vain kiusan vuoksi. Hän on kaukana minusta, vaikka olisi lähellä.

Seksi on ainut asia, mikä on välillämme täysin mutkatonta ja ihanaa. Se tuntuu olevan käänteisessä suhteessa muuhun rakkauselämään.

Olen ollut niin häpeämättömän onnellinen monta kuukautta. Jotenkin ajattelin, että se olisi voinut kestää kauemmin.