Olemme kurssikavereiden kanssa suunnitelleet parin viikon päähän 50-70 -luvun koulubileitä. Meillä oli yhteinen liikuntatunti poikien kanssa, ja opettelimme tanssimaan rockia ja jiveä. Se oli niin hauskaa, että ajatus taisi lähteä siitä liikkeelle. Saimme kinuttua luvan pitää bileet koulun salissa, Juha V. on lupautunut DJ:ksi. Välitunnit ovat viime päivinä kuluneet onnellisen kevytmielisessä pukujen ja kampausten suunnittelussa. Ajattelimme nimittäin heittäytyä pukeutumisleikkiin täysillä ja pukeutua asuihin sekä koulupäiväksi että illaksi.
Kävin tänään Mummolla siivoamassa ja samalla sain sukeltaa hänen vaatekaappiinsa. Hän on aina pukeutunut kauniisti, näyttävasti, värikkäästi ja naisellisesti. Suurimpia lapsuudenhuvejani oli Mummon vaatteiden sovitteleminen. Huvi oli molemminpuolista, sillä Mummosta on silminnähden ihanaa esitellä vaatteitaan - myös tänään. Päädyin viimein lainaamaan iltamekokseni taivaansinistä, paljettikoristeista luomusta, jota Mummo on pitänyt häissä 60-luvun puolivälissä. Mekko on hihaton ja siinä on tyköistuva vyötärö ja laajat, melkein kellomaiset helmat. Sain Mummolta myös ruskean, pitkähihaisen 70-luvun minimekon ja polvipituisen nahkatakin, joita voisin pitää päivällä.
Viime viikkoina olen elänyt syvissä ja synkissäkin vesissä. Bileiden suunnittelu ja pukujen sovittelu tuntuu kuin iloiselta pulpahdukselta pinnalle.
Kommentit