kurhenmiekka.jpg

Ajoimme Sannan ja Tiinan kanssa muutaman kymmenen kilometrin päähän rantaan, joka oli aivan uskomattoman upea. Hiekkaranta oli pitkä ja kullanvaalea, täynnä dyynejä. Järvenselkä avautui horisonttiin asti, jossa taivaansininen kohtasi järvensinisen. Olisi voinut  uskoa olevansa aavalla merenrannalla. Pystytimme telttaa ja päädyimme heti juttusille vieressä leiriytyvän porukan kanssa. Teemu telttaili parinsadan metrin päässä isossa seurueessa. Hän huomasi minut, ja heilautti kättään ystävällisen huolettomasti. Katseeni pyrki etsiytymään häneen kuin magneetin vetämänä ja hymyilimme toisillemme. Vihjailua, viipyilevän vetovoiman jännittyminen välillämme.

Sitten - en tiedä. Joimme ehkä liikaa - viiniä, tarjottuja bissejä, naukkuja ties kenen pulloista - ja tapahtumat veivät mukanaan. Kaikki oli vähän unenomaista: tuntemattomia, epämääräisiä porukoita, joiden nuotioille istuimme hetkeksi tai pidemmiksi ajoiksi nauramaan, puhumaan ja tutustumaan. Uusia ihmisiä, joihin erkanimme ja yhdyimme kuin värikkäässä kaleidoskoopissa. Välillä nauroimme katketaksemme, juoksimme kilpaa upottavassa hiekassa, nilkat jääkylmässä rantavedessä. Välillä kävimme vakavia keskusteluita: Sanna ja minä istuimme dyynin päällä varpaat syvällä viileässä hiekassa ja uskouduimme toisillemme niin kuin ei koskaan.

Teemu vilahteli silmäkulmissani silloin tällöin, tytön tai tyttöjen kanssa, weiss ich nicht. Kun hän joskus aamupuolella tuli luokseni, olin yhtäkkiä vihainen kuin villikissa. (Koska hän ei ollut tullut aiemmin, koska olin nähnyt niitä muita tyttöjä.) Mielestäni olin murskaavan kaunopuheinen ja kerroin Teemulle, mitä hänestä ajattelin viiltävän terävästi. Muistan hämmästyneen katseen hänen silmissään ja oman voitonriemuntunteeni, miten nakkasin niskojani ja marssin tieheni valkenevaan juhannusaamuun.

Oikeat sanani siinä tilanteessa palautuivat valitettavasti mieleeni seuraavan päivän kuluessa: "Mitä sie miusta välität? Sinullahan on jo käsilaukku, kaksi käsilaukkua. Sinulla on varmaan kahdeksan käsilaukkua. Oot oikee käsilaukkumies! Etkä sie ees tiedä minun nimeä!"

"Käsilaukku" oli siis jotenkin ollut mielessäni metafora ehkä naiselle, tyttöystävälle?

Minua toisaalta naurattaa ja toisaalta harmittaa. En mahda sille mitään, että Teemu on minusta edelleen sietämättömän ihana, kiihottaa mielikuvitustani ja kuumentaa sydäntäni. Mutta ei tästä mikään helppo juttu ole tulossa.

Ja nyt olen ainakin sekoittanut pakan uudestaan omalla hullulla käytökselläni.