IMG_3234.jpg

Olin kylässä Jarkon perheen uudessa kodissa, kerrostalokolmiossa. Jarkolla ei ole omaa huonetta, ja hänen sänkynsä on keittiössä. Tavallaan siinä on tehty taloudellinen järkiratkaisu, koska Jarkkohan on täysi-ikäinen ja hakee joka tapauksessa opiskelemaan. Mutta tuntuuhan se vähän kylmältä - ihan kuin se ei olisi Jarkon koti. Asiasta jopa vitsailtiin perheen kesken. Minun on vaikea päästä sisälle perheen mustaan huumoriin, joka on terävää ja ehkä hieman ilkeääkin. Minä olen luonteeltani niin sinisilmäinen ja herkkä, että tunnen oloni vaivautuneeksi niissä tilanteissa. Mutta jos he käsittelevät vaikeita asioita nauramalla - no, en voi sanoa, että omassa perheessäni olisi keksitty rakentavampia keinoja. 

Kävimme samalla reissulla Jarkon ukin luona maaseudulla. Samalla kylällä asuu Jarkon ystäväpariskunta, nuori maatalousyrittäjä avovaimoineen, ja menimme viettämään iltaa heidän luokseen. Se oli hauskaa, vähän erilaista - he olivat niin aikuisia. Jenna istui vähän väliä Aleksin sylissä - viehättävä tapa, jonka päätin heti kopioida. Muuten Jenna oli äärimmäisen lämmin ja herttainen, nauravainen ja puhelias. Hänellä on husky-koiria, ja aloimme puhua eläimistä. Innostuimme aiheesta niin, että puhuimme suunnilleen yhteen ääneen. Jossain vaiheessa Jarkko tuli hyvillään ihmettelemään, että miten tulimme niin hyvn toimeen.

Lähdimme vasta myöhään takaisin ukin luokse. Taivas oli pakkasyössä kirkas, musta ja ääretön. Tähtikuviot säteilivät huikaisevan kirkkaina maaseudun pimeydessä. Tien molemmin puolen levisivät lumiset pellot vaaleina kuin tähtien valoa toistaen. Minä istuin potkukelkkaan, ja Jarkko potki meidät huimaan vauhtiin jäisellä tiellä. Nauroimme molemmat ääneen vauhdin tunnusta ja silkasta, puhtaasta ilosta.