leskenlehti..jpg

Ensimmäinen opiskelijavappuni vietin Annan luona, jonka uusi, valoisa yksiö sijaitsi vanhan kaupunkipuiston laidalla. Ikkunasta näkyi vanhoja, ryhmyisiä lehmuksia ja romanttisia, varjoisia puistonpenkkejä. Annalla oli parkettilattia, aito matto ja kirjahylly – sama huolettoman sivistynyt, boheemi tunnelma kuin hänen lapsuudenkodissaan.

Lauantaina pidimme nyyttikestejä, joihin saapui sekalainen, kiinnostava joukko Annan opiskelututtuja, Annan isosisko Kata, jota olen aina ihaillut sekä samassa kaupungissa opiskelevia vanhoja ystäviä Kotikaupungista. Ihana yö: pitkiä, innoittuneita keskusteluita ilta-aurinkoisella parvekkeella uusien tuttavuuksien seurassa - naurunremakoita, kun muistelimme lapsuuden seikkailuja kotikaupunkilaisten kanssa. Sunnuntaina valvoimme koko yön: menimme baarikierrokselle ja tanssimaan ja lopulta hilpeässä seurueessa jatkoille Katan luo. Vasta aamun vaaleassa harmaudessa hiivimme linnunlaulua raikuvan puiston halki Annan luo nukkumaan. Vappuaattona heräilimme myöhään iltapäivällä. Anna valmisti tomaattikeittoa, ja kertoi yrittäneensä pitkään jäljittää viimekeväisen Turkinmatkamme ihanaa, mausteista makua. Sitten jälleen pukeuduimme iltahepeniimme ja korkeisiin korkoihin ja suuntasimme tanssimaan kaupungille, joka kuohui täynnä elämää, täynnä iloisia ihmisiä ja kuplivaa, keväistä juhlatunnelmaa.

Paluu Opiskelukaupunkiin ja arkeen on tuntunut hieman vaikealta. Minulla on pohjattoman ikävä Annaa, ja harmittelen tätä välimatkaa välillämme. Hän on paras, rakkain ystäväni: lämmin, syvällinen ja aivan erilainen kuin kaikki muut - kuin hyvä haltijatar, joka muuttaa tavallisen elämäni ihmeellisiksi tanssiaisiksi ja minut itseni kauniiksi Tuhkimoksi, joka elää kuin viimeistä päivää koko ajan.