Olen ajanut pyörällä pitkin Taipalsaarta ja ajatellut Jarkkoa. Oli ne kauniit päivät, kun silmät kimalsivat rakkaudesta - oli naurua ja onnea. Miten jännittävää oli tavata hänet, miten sydämeni hypähti joka kerta - ja miten kevyeksi ilo minut teki, kuin olisin astellut iltaruskon vaaleanpunertavilla pilvillä. Ja yömme: unettomat, intohimoiset, loputtomat, pehmeän lumisateiset talviyöt.

Sitten viha, kyyneleet, odotus.

Minä punnitsen enkä tiedä, kumpi on köykäisempää.

Epätietoisuudestani huolimatta tunnen olevani täynnä voimaa, pitkästä aikaa. Minulla on vapaus valita. Jos haluan jatkaa Jarkon kanssa, minulla pitää olla myös oma elämä. En voi roikkua hänessä, hänen varassaan. Jos lopetamme, niin olen vapaa ja voimakas ja edessäni avautuu koko elämä uusine mahdollisuuksineen.