Kaamos alkaa ja televisio vetää puoleensa. Tässä muutamia omia sarjasuosikkejani tältä vuodelta. Broadchurch, Netflix
Pikkukaupungissa on tapahtunut lapsenmurha. Uhrin perhe ja juttua tutkiva poliisi ovat perheystäviä. Koko kylän väki paikallislehden toimittajista kylän pappiin ovat kaikki tuttuja keskenään.
Broadchurch oli taattua laatua, brittidekkari parhaimmillaan. Henkilöhahmot syvenivät kerronnan edetessä ja tuntuivat niin aidoilta ihmisiltä, että heihin kiintyi. Jännitys ja yllätyksellisyys vain tiivistyivät loppua kohti. Bonuksena upeat Englannin maisemat, jotka saivat suunnittelemaan matkaa Dorsetiin.
Beforeigners, HBO
Tarinan idea on silkkaa scifiä: merellä tapahtuu rajuja sähkönpurkauksia ja vedestä pulpahtelee pintaan henkilöitä, jotka ovat peräisin historiallisilta aikakausilta. Krista Kosonen esittää viikinkiajalta saapunutta entistä soturia, josta tulee modernin ajan Norjassa rikospoliisi. Hän päätyy tutkimaan parinsa kanssa muinaisuudesta tulleen naisen murhaa.
Minunlaiseeni pahemman luokan nörttiin sarja tietysti kolahti eikä ainoastaan Krista Kososen hurmaavan hahmon takia. Tykkäsin myös sarjan oudosta huumorista, esimerkiksi esihistoriallinen, alastomana metsässä jänistä jäljittävä Navn oli hysteerisen hauska tyyppi.
Girls, HBO
Girls ei ehkä esittelyjä kaipaa, mutta esittelen kaiken uhallakin. Yksi niistä sarjoista, jotka voi katsoa uudestaan ja uudestaan. Itselläni taitaa olla kolmas tai neljäs kerta menossa parhaillaan.
Sarja kertoo kaksikymppisistä ystävättäristä New Yorkin kaupungissa. Naiset etsivät itseään, suuntaa elämälleen, seurustelevat, eroavat ja ovat ystäviä toisilleen. Girlsiä on verrattu moneen otteeseen klassikkoon Sinkkuelämään, mutta itse löydän yhtäläisyyksien lisäksi paljon eroja. Kun Sinkkuelämän naiset olivat menestyneitä, upeita ja itsevarmoja, Girlsit räpiköivät elämän läpi hämmentävän epävarmoina ja hyvin epätäydellisinä ihmisinä. Päähenkilöt ovat samalla kertaa sekä pohjattoman rakastettavia että tajuttoman ärsyttäviä.
Seksikohtauksia on paljon, ja ne ovat latautuneita ja rehellisiä, noloja ja järkyttäviä - todentuntuisia.
Päähenkilö Hannah ei ole Hollywood-tason kaunotar, vaan hyvin tavallinen, normaalipainoinen nuori nainen, joka esiintyy luontevasti alasti. Televisiossa on rajojarikkovaa, että myös tavallisen näköiset ihmiset rakastuvat ja harrastavat seksiä.
The Affair, HBO
The Affair kertoo parisuhteista ja uskottomuudesta. Sarjan briljanttius on siinä, että samat tapahtumat kerrotaan vuorotellen päähenkilöiden täysin erilaisista näkökulmista.
Ensimmäisellä kaudella perheenisä Noah oli periaatteessa onnellisesti naimisissa, kunnes hullaantui kesälomalla nuoreen hampurilaisbaarin tarjoilijaan Alisoniin. Noahin versiossa Alison oli maagisen vetovoimainen viettelijätär, joka pyyhkäisi Noahin ja tämän avioliiton yli kuin luonnonvoima. Alison puolestaan näki itsensä rikkinäisenä ja herkkänä hahmona, jonka haavoittuvaisuutta vanhempi ja kokeneempi mies käytti hyväkseen.
Seuraavilla kausilla kertojiksi nousi lisää henkilöitä, kuten Noahin vaimo Helen ja Alisonin mies Cole. Tarina hajosi turhankin moniin suuntiin ja menetti fokuksensa.
Nyt HBO:lla ilmestynyt viides kausi on mielestäni taas timanttinen ja todella nautittava. Tarina keskittyy Heleniin ja Noahiin, jotka kertaavat avioliittoaan ja eroaan ja jatkavat yhteistä vanhemmuuttaan. Ensimmäisessä jaksossa vietetään Helenin uuden miehen hautajaisia, ja henkilöiden näkökulmaerot ovat taas henkeäsalpaavan terävät ja hienot. Noah on hautajaisvieraana, ja näkee entisen vaimonsa istuvan valkoisessa mekossaan ystävien ja perheenjäsenten ympäröimänä. Helen suorastaan hehkuu lämpöä, lempeyttä ja hymyä. Omassa versiossaan lopenuupunut Helen kyyhöttää surun mykistämänä sohvalla, ja ihmiset tulevat ja menevät hänen ympärillään kuin kaleidoskoopissa.
Anna, A-lopussa, Netflix
No mutta totta kai tämä runotyttö katsoo Vihervaaran Annaa!
Sarjaa kritisoitiin etukäteen väkivaltaisuudesta ja synkkyydestä: mukana oli esimerkiksi Annan kasvattiperheessä kokemaa perheväkivaltaa. Moni Anna-fani jätti siksi sarjan kokonaan väliin. Annan hylätyksi tulemisen pelko ja orpous tulivatkin todella sydäntäsärkevästi iholle, mutta mielestäni se vain syvensi kertomusta. Jäin itse miettimään, että kumman kevyesti kirjasarjan surullista puolta onkin aiemmissa filmatisoinneissa kuvattu.
Muuten Anna oli ihanan herkkä ja valloittava, hauska ja älykäs. Gilbert oli juuri sellainen poika, johon rakastua. Diana oli tumma ja kaunis, juuri niin kuin kuuluikin.
Ihana, ihana, ihana.
Glow, Netflix
Glow sijoittuu trendikkäästi kasarille ja kertoo naispuolisista show-painijoista. Sarja ei ole aihepiiristään huolimatta yhtään ällö ja seksistinen, vaan oikeasti todella nautittava ja hauska. Päähenkilö on Hannah, joka ei saa vakavastiotettavia näyttelijänrooleja ja päätyy duuniin show-painiaiheiseen tv-showhun. Henkilöhahmot syvenevät tässäkin sarjassa niin, että niistä alkaa pitää tosissaan. Sivuhahmoissa taas on kokoelma outoja ja kiinnostavia tyyppejä. Show-painikohtaukset ovat vauhdikkaita ja riemukkaan viihdyttäviä.
Dirk Gentlyn holistinen etsivätoimisto, Netflix
Jos olet edes vähän nörtti ja nautit absurdista huumorista - vahva suositus.
Sarja perustuu Douglas Adamsin tekstiin, (Tiedättehän: Linnunradan käsikirja liftarille - elämän tarkoitus on 42.) ja sehän kertookin jo paljon. Ensimmäisen jakson jälkeen olin, että hetkinen - mitä hittoa tässä tapahtui. Mutta ei huolta: viimeiseen jaksoon mennessä selvisi jotain, ei kaikkea, mutta jotain.
Juonta ei edes voi selittää, koska se on liian monimutkainen. Päähenkilö Todd on hotellin pikkolo, jota epäillään kattohuoneistossa tapahtuneesta oudosta ja raa'asta murhasta. Todd törmää yksityisetsiväksi esittäytyvään, omituiseen mutta aseistariisuvan hurmaavaan Dirk Gentlyyn, joka tutkii juttua. Juoneen heitetään koiria ja kissoja, hallusinaatioita näkevä sisko, mystinen räyhäporukka, aikamatkustusta, hullu palkkamurhaaja ja absurdeja teorioita. Käteen jää salaliittolaisuus ja sisäpiirijutut muiden sarjaa katsoneiden kanssa, kuten: "Everything is connected. Also, nothing is connected."
]]>
