Kesälavalla on paljon tuttuja, Tiinan ja Sannan ystäviä, omia rippileirikavereitani ja uuden kesätyönantajani poika. Kävelemme välillä rantaan ja välillä lavalle, juttelemme ihmisten kanssa, nautimme valoisasta, leppeästä illasta. Yhtäkkiä Jami kaappaa minua käsivarresta ja huomauttaa minun luvanneen hänelle tanssin. Se on totta, joten kohautan nauraen olkapäitäni ja seuraan häntä sisälle tanssilavalle. Jami osoittautuukin erinomaiseksi tanssijaksi; hän on päättäväinen, intuitiivinen - minä vain olen vietävänä, jopa my left footinkin unohtaen. Tanssimme valssia, humppaa, jenkkaa - savunhajuiset hiukseni lentävät pääni ympärillä, kun hän pyörittelee minua. Minä vain nauran ääneen, koska on niin yksinkertaisesti hauskaa. Viatonta hauskanpitoa, rytmin, musiikin, nuoruuden ja yöttömän yön tähden. Kun tanssimme tangoa kadonneina hetkeen, uponneina musiikin kiihkeyteen, hän pyöräyttää minut terävään käännökseen, yhtäkkiä katseemme kohtaavat ja hetken - hetken.

Myöhemmin yöllä palaamme veneellä leirikeskukseen. Järvi on hiljainen ja savunsinertävän hämärä. Taivaanrannassa alkaa hehkua vaaleanpunertava, uusi aamunkoitto. Jäätävä ilmavire moottoriveneen kiidosta, vastapäätä kylmästä värisevä Sanna, kaisla jonka sieppaan vedestä, vieressäni istuva Jami, joka katsoo minua vakavasti. Vaimealla äänellä kuiskattu: "Haluatsä Niina toistekin tanssia mun kanssa?". 

Perillä istumme taas nuotion ympärillä. Tunnelma on jotenkin myöhäinen, samalla iloinen ja surullinen. Äänet ovat kuin vaimenneita, naurahdukset matalia. Tuoksuu metsälle ja savulle. Lämmittelen varpaitani nuotiokivellä ja katselen taivaanrannan sinisiä saaria. Kun nousemme viimein Sannan ja Tiinan kanssa lähteäksemme, Jami tarttuu minua olkapäästä ja vie pari askelta sivuun. "Tavataanko me joskus?" hän kysyy. Pudistelen päätäni ja sanon, etten voi, etten ole vapaa ja sitten käännyn äkkiä ympäri. Juoksen serkkujeni perään kengät kädessäni, hiukset silmilläni, kesäyöhön, juhannusyöhön, poispäin.