Olen nauttinut kesän harvoista kuumista, kuumeisista päivistä. Olen käynyt Tiinan kanssa tanssimassa ja Anun kanssa uimarannalla. Helle vie kaupungin mukanaan kuin eri rytmiin, rentoon ja eteläiseen. Kuuma hiekka, polttava asfaltti, vieraiden nuorten puheensorina, raukeat hymyt, lämpimässä tuulessa heiluvat kesämekon helmat.

Me tapasimme lopulta myös Jarkon kanssa, enkä muista mitä puhuimme. Emme ainakaan mistään tärkeästä. Ei ollut mitään suurta keskustelua suhteestamme tai tulevaisuudesta. Pikemminkin vain tunnustelimme tilannetta, toisiamme, yhdessä olemista. Olin enemmän tai vähemmän sekaisin siitä, mitä halusin. Ja muistin aivan liian selvästi juhannuksen.

Viime viikolla Jarkolla oli syntymäpäivä, ja hän pyysi minua käymään. Ajoin pyörällä kaupungin halki kaatosateessa ja ilmestyin hänen ovensa taakse läpimärkänä ja vettä valuen. Jarkko hymyili, pyyhki märät hiukset kasvoiltani ja vei minut suoraan omaan huoneeseensa. Sinä yönä vain makasimme hiljaa toisiamme katsoen. Yö oli valkoinen. Silmissä kimalsi, ja hymy kumpusi sydämestä. Emme edes rakastelleet emmekä nukkuneet. Makasimme ja hymyilimme ja kimalsimme hiljaisina rakkaudesta.

Olen solahtanut takaisin yhteen Jarkon kanssa. En tiedä, muuttuiko mikään. Sydän tuntuu aralta ja ujolta ja kuiskaa: "Rakkautta." Jokin minussa sanoo vakavalla äänellä: "Itsenäisyyttä."