Tapasin eilen Jarkon, jolla oli ollut huippuhauskaa poikien kanssa Helsingissä. Kävimme leffassa katsomassa Matkijanärhen. Myöhemmin huoneessaan Jarkko puristi minut syliinsä nälkäisesti kuin viime tapaamisesta olisi ollut kaksi viikkoa eikä kaksi päivää. Minä olin melkein pois tolaltani: halusin häntä niin sokeasti, hänen käsiään ja suudelmiaan.

Ehkä pieni ero ja mustasukkaisuus tekivät vain hyvää ja auttoivat tajuamaan, miten onnellinen olen. Onnellisempi kuin ikinä ennen. 

Unohdin saman tien mielipahani Leenan käytöksestä. Mitäpä siitä. Pelkkää kaunaisuutta, jonka voin antaa anteeksi. Leena voi pitää muistonsa Jarkosta - minulla on tämä hetki, minulla on niin paljon.